Zhangjiajie, part 1: taivaan portit ja Fenghuangin poliisiasema
Nǐ hǎo! Nyt tuli niin hyvä tilaisuus käyttää kunnon cliffhanger-otsikkoa, että en voinut vastustaa kiusausta. Lähdimme taskalaisen kaverini kanssa pari viikkoa sitten viiden päivän reissulle Zhangjiajieen, josta löytyy mm. Avatar Mountains ja Tianmen Mountain (Googlen kuvahausta saa hieman photoshopatun, mutta ihan hyvän idean tämän alueen maisemista). Alla siis kokemuksia parilta ensimmäiseltä reissupäivältä.
Varasimme lennot muutama päivä ennen lähtöä, tehtyämme ensin muutaman Google-kuvahaun
kohteesta. Tämän reissun pohjalla ei siis ollut paljoa suunnittelua. Saavuimme
Zhangjiajien kaupunkiin keskiviikkoiltana ja otimme taksin lentokentältä
hotellille. Tämä noin 1,5 miljoonan asukkaan kaupunki (joka näytti enemmänkin
pikkukylältä) oli myöhään illalla jo aika unessa, joten haimme vain kaupasta pikanuudelit
ja eväitä aamuksi.
Seuraavana
aamuna lähdimme kohti Tianmen-vuoren kaapelihissiä, joka lähti käytännössä
keskeltä kaupunkia. Tianmen-vuori sijaitsee aivan kaupungin laidalla, ja matka
sinne käy maailman pisimmällä kaapelihissillä – matka kestää puolisen tuntia ja
nousua on noin 1500 metriä. Monilla nettisivuilla sanottiin, että hissin ”väitetään”
olevan maailman pisin. Who knows, ainakin pisin kaapelihissi, jossa olen itse
käynyt. :D Saimme jo hissimatkalla nauttia upeista maisemista, melkein tuli korkean
paikan kammo.
Perille
päästyämme lähdimme kiertämään vuorenhuippua ympäri. Suurimman osan matkasta kävelimme
vuorenrinteelle rakennetuilla kapeilla poluilla, joissa oli onneksi jykevät
kaiteet. Kävimme myös kahdella ”lasipolulla”, jossa oli nimensä mukaisesti
läpinäkyvät lasilattiat. Osan ajasta olimme pilvien keskellä, mutta ne eivät
onneksi peittäneet kaikkia maisemia. Törmäsimme vuorilla huvittavaan ilmiöön – kiinalaisturistit tykkäsivät huutaa vuorilla saadaksensa äänensä
kaikumaan. Yksi huutaja kannusti aina kymmenen muuta huutamaan lähes yhtä lujaa.
Jos olisin ollut jossain kauempana, niin
olisin varmaan ajatellut että joku silloista on romahtanut.
Pahoittelut kuvien oudoista asetteluista, yritin parhaani mutta Blogger voitti tällä kertaa.. |
Vuorenhuipulta
otimme liukuportaat alas ”taivaan porteille”, joka on Tianmen-vuoren tunnetuin
kohde. Korjaan, useita pitkiä liukuportaita, ehkä kahdeksan? Joka tapauksessa
sen verran, että ehdimme jo vähän kyllästyä seisomaan kallion sisällä
liukuportaissa. Alas päästyämme seisoskelimme hetken taivaan porteilla, josta
lähdimme laskeutumaan Stairway to Heavenia alas. Silloin se korkean paikan
kammo vasta todella iski. Portaat olivat todella jyrkät ja niin pienet, että
39-koon kenkäni eivät mahtuneet portaille muuten kuin sivuttain. Loppumatkan
keskityin siis pitämään kaiteesta kiinni ja olemaan katsomatta alas.
Päästyämme
takaisin hotellille alkoi spontaani matkasuunnitelmien muovaus.
Hotellivarauksemme oli perjantaihin asti, eli tarkoitus oli olla vielä toinen
yö Zhangjiajiessa. Kaupunki ei kuitenkaan herättänyt suurta viehätystä, ja olimme
molemmat kuulleet lähikylästä, joka olisi varmasti näkemisen arvoinen. Nopealla
googlauksella selvitimme, että viimeinen bussi tähän kylään – Fenghuangiin –
lähtee n. 40 minuutin päästä. Päätimme yrittää ehtiä bussiin, ja maailman
nopeimman pakkauksen ja check outin jälkeen kipitimme läheiselle bussiasemalle.
Liput ostettuamme menimme vielä väärälle puolelle bussiasemaa, ja yritimme löytää
oikeaa bussia Google Translatorin ja kiinan alkeiden avulla. Lopulta joku osasi
osoittaa meille oikean suunnan, ja juoksimme bussiin viime minuutilla. Siitä
alkoi neljän tunnin bussimatka pienillä kiinalaisilla maanteillä.
Saavuimme
Fenghuangiin jälleen kerran myöhään illalla, ja kävelimme hotellille parin
kilometrin päähän. Ihastuimme kylään jo ensi silmäyksellä: kylän halkaisevan
joen ympärillä oli kauniita ja koristeellisia vanhoja taloja, ja kapeat kadunvarret
olivat täynnä pieniä katukauppoja. Seesteinen jokimaisema sai kontrastia lukuisista
baareista ja pikkuklubeista, joiden musiikki jumputti ulos asti. Jotenkin tämä
huvittavan absurdi yhdistelmä toimi – olimme molemmat todella tyytyväisiä, että
tulimme Fenghuangiin.
Päästyämme
hotellille tunnelma kääntyi ylösalaisin. Kaverini ei löytänyt passiaan, mikä on
Kiinassa aika hankala juttu – erityisesti, jos on hukannut sen pikkukylässä
kaukana Shanghaista. Kiinassa tarvitsee kaikenlaiseen matkustamiseen passia, ja
uuden viisumin hankkiminen Kiinassa vaikutti ensikatsauksella todella työläältä.
Epäilimme passin jääneen bussiin, joten lähdimme bussiasemalle tarkistamaan, olisiko
kuski vielä paikan päällä. Asemalta löysimme viisi keski-ikäistä miestä pelaamassa
korttia pöydän äärestä. Minulle ei koskaan selvinnyt, ketä he olivat ja oliko
asemalla päivystäminen jonkinlainen kiinalainen työnkuva.. Yritimme google translatorin avulla (jälleen kerran) selittää heille tilannetta ja kysyä, jos
kuski voisi tulla avaamaan bussin ovet. Kävimme myös katsomassa busseja ja
aivan tuurilla löysimme oikean bussin, sillä olimme avanneet takaikkunan verhot
bussissa. Muutaman puhelun jälkeen miehet kuitenkin sanoivat, että kuski tulisi vasta seuraavana
aamuna taas paikalle.
Kävelimme
lannistuneena hotellia kohti, kun paikalle osui poliisiauto. Kaverini sai
selitettyä poliisille, että on hukannut passinsa. Poliisi sanoi, että voi viedä
meidät poliisiasemalle, vaikka emme sinänsä ajatelleet että voisimme asioida
siellä keskellä yötä. Autoon istuttuamme huomasimme, että tällä ”poliisilla” ei
ollut virka-asua vaan musta huppari ja farkut. Arvoimme matkan aikana, että
olisiko vain parempi pyytää tätä kovin erikoista poliisimiestä pysähtymään ja
palata turvallisesti hotellille. Matka oli kuitenkin niin lyhyt, että huomasimme
pian olevamme poliisiaseman edessä (sori äiti).
Siviiliasuinen
poliisimies huuteli hetken pimeän näköiselle asemalle, ja kohta ulos ilmestyikin
viisi virka-asuista poliisia. He ohjasivat meidät pieneen huoneeseen, jossa
istuimme kaikki saman pöydän ympärillä. Alkoi jälleen yksi google
translator-keskustelu, jossa selitimme heille tilanteen. Olimme ottaneet bussin
rekisterikilvestä kuvan, joten pienen selvittämisen jälkeen he ilmeisesti
saivat kuskin puhelinnumeron selville. Tällä kertaa, poliisien soittaessa,
kuski ilmeisesti suostuikin tulemaan bussiasemalle. Lähdimme siis kolmen poliisin
kanssa ajamaan poliisiautolla valot vilkkuen kohti bussiasemaa. Kaiken sen
huolen keskellä tilanne oli niin erikoinen, että kikattelimme hysteerisenä koko
matkan ajan. Loppujen lopuksi pääsimme bussiin ja passi löytyikin bussin lattialta.
Siinä vaiheessa olisi ollutkin aika noloa, jos passia ei olisi löytynyt.. :D
Saatuamme
passin poliisit ajoivat meidät vielä hotellille, saattoivat meidät respaan asti
ja ottivat kuvan kadonneesta passista. Näiden muodollisuuksien jälkeen he
kysyivät vielä, jos voisimme ottaa kuvan heidän kanssaan. Ehkä vielä joku päivä
julkaisen senkin kuvan tänne. Tapahtumarikkaan passin metsästyksen jälkeen,
noin klo 1.30, kävimme hakemassa kaljat lähiravintolasta, joka oli jo menossa
kiinni. Istuimme hotellin portaille katselemaan nuoria kiinalaisia, jotka
hoipertelivat laskuhumalassa baareista kotiin.
Tällä kertaa
tuli vähän pidempi kertomus. Tässä oli reissupäivät 1 ja 2, neljä vielä
jäljellä!
Kommentit
Lähetä kommentti