Zhangjiajie, part 1: taivaan portit ja Fenghuangin poliisiasema


Nǐ hǎo! Nyt tuli niin hyvä tilaisuus käyttää kunnon cliffhanger-otsikkoa, että en voinut vastustaa kiusausta. Lähdimme taskalaisen kaverini kanssa pari viikkoa sitten viiden päivän reissulle Zhangjiajieen, josta löytyy mm. Avatar Mountains ja Tianmen Mountain (Googlen kuvahausta saa hieman photoshopatun, mutta ihan hyvän idean tämän alueen maisemista). Alla siis kokemuksia parilta ensimmäiseltä reissupäivältä.

Varasimme lennot muutama päivä ennen lähtöä, tehtyämme ensin muutaman Google-kuvahaun kohteesta. Tämän reissun pohjalla ei siis ollut paljoa suunnittelua. Saavuimme Zhangjiajien kaupunkiin keskiviikkoiltana ja otimme taksin lentokentältä hotellille. Tämä noin 1,5 miljoonan asukkaan kaupunki (joka näytti enemmänkin pikkukylältä) oli myöhään illalla jo aika unessa, joten haimme vain kaupasta pikanuudelit ja eväitä aamuksi.

Seuraavana aamuna lähdimme kohti Tianmen-vuoren kaapelihissiä, joka lähti käytännössä keskeltä kaupunkia. Tianmen-vuori sijaitsee aivan kaupungin laidalla, ja matka sinne käy maailman pisimmällä kaapelihissillä – matka kestää puolisen tuntia ja nousua on noin 1500 metriä. Monilla nettisivuilla sanottiin, että hissin ”väitetään” olevan maailman pisin. Who knows, ainakin pisin kaapelihissi, jossa olen itse käynyt. :D Saimme jo hissimatkalla nauttia upeista maisemista, melkein tuli korkean paikan kammo.




Perille päästyämme lähdimme kiertämään vuorenhuippua ympäri. Suurimman osan matkasta kävelimme vuorenrinteelle rakennetuilla kapeilla poluilla, joissa oli onneksi jykevät kaiteet. Kävimme myös kahdella ”lasipolulla”, jossa oli nimensä mukaisesti läpinäkyvät lasilattiat. Osan ajasta olimme pilvien keskellä, mutta ne eivät onneksi peittäneet kaikkia maisemia. Törmäsimme vuorilla huvittavaan ilmiöön – kiinalaisturistit tykkäsivät huutaa vuorilla saadaksensa äänensä kaikumaan. Yksi huutaja kannusti aina kymmenen muuta huutamaan lähes yhtä lujaa.  Jos olisin ollut jossain kauempana, niin olisin varmaan ajatellut että joku silloista on romahtanut.























Pahoittelut kuvien oudoista asetteluista, yritin parhaani mutta Blogger voitti tällä kertaa..


Vuorenhuipulta otimme liukuportaat alas ”taivaan porteille”, joka on Tianmen-vuoren tunnetuin kohde. Korjaan, useita pitkiä liukuportaita, ehkä kahdeksan? Joka tapauksessa sen verran, että ehdimme jo vähän kyllästyä seisomaan kallion sisällä liukuportaissa. Alas päästyämme seisoskelimme hetken taivaan porteilla, josta lähdimme laskeutumaan Stairway to Heavenia alas. Silloin se korkean paikan kammo vasta todella iski. Portaat olivat todella jyrkät ja niin pienet, että 39-koon kenkäni eivät mahtuneet portaille muuten kuin sivuttain. Loppumatkan keskityin siis pitämään kaiteesta kiinni ja olemaan katsomatta alas.




Päästyämme takaisin hotellille alkoi spontaani matkasuunnitelmien muovaus. Hotellivarauksemme oli perjantaihin asti, eli tarkoitus oli olla vielä toinen yö Zhangjiajiessa. Kaupunki ei kuitenkaan herättänyt suurta viehätystä, ja olimme molemmat kuulleet lähikylästä, joka olisi varmasti näkemisen arvoinen. Nopealla googlauksella selvitimme, että viimeinen bussi tähän kylään – Fenghuangiin – lähtee n. 40 minuutin päästä. Päätimme yrittää ehtiä bussiin, ja maailman nopeimman pakkauksen ja check outin jälkeen kipitimme läheiselle bussiasemalle. Liput ostettuamme menimme vielä väärälle puolelle bussiasemaa, ja yritimme löytää oikeaa bussia Google Translatorin ja kiinan alkeiden avulla. Lopulta joku osasi osoittaa meille oikean suunnan, ja juoksimme bussiin viime minuutilla. Siitä alkoi neljän tunnin bussimatka pienillä kiinalaisilla maanteillä.

Saavuimme Fenghuangiin jälleen kerran myöhään illalla, ja kävelimme hotellille parin kilometrin päähän. Ihastuimme kylään jo ensi silmäyksellä: kylän halkaisevan joen ympärillä oli kauniita ja koristeellisia vanhoja taloja, ja kapeat kadunvarret olivat täynnä pieniä katukauppoja. Seesteinen jokimaisema sai kontrastia lukuisista baareista ja pikkuklubeista, joiden musiikki jumputti ulos asti. Jotenkin tämä huvittavan absurdi yhdistelmä toimi – olimme molemmat todella tyytyväisiä, että tulimme Fenghuangiin.



Päästyämme hotellille tunnelma kääntyi ylösalaisin. Kaverini ei löytänyt passiaan, mikä on Kiinassa aika hankala juttu – erityisesti, jos on hukannut sen pikkukylässä kaukana Shanghaista. Kiinassa tarvitsee kaikenlaiseen matkustamiseen passia, ja uuden viisumin hankkiminen Kiinassa vaikutti ensikatsauksella todella työläältä. Epäilimme passin jääneen bussiin, joten lähdimme bussiasemalle tarkistamaan, olisiko kuski vielä paikan päällä. Asemalta löysimme viisi keski-ikäistä miestä pelaamassa korttia pöydän äärestä. Minulle ei koskaan selvinnyt, ketä he olivat ja oliko asemalla päivystäminen jonkinlainen kiinalainen työnkuva.. Yritimme google translatorin avulla (jälleen kerran) selittää heille tilannetta ja kysyä, jos kuski voisi tulla avaamaan bussin ovet. Kävimme myös katsomassa busseja ja aivan tuurilla löysimme oikean bussin, sillä olimme avanneet takaikkunan verhot bussissa. Muutaman puhelun jälkeen miehet kuitenkin sanoivat, että kuski tulisi vasta seuraavana aamuna taas paikalle.

Kävelimme lannistuneena hotellia kohti, kun paikalle osui poliisiauto. Kaverini sai selitettyä poliisille, että on hukannut passinsa. Poliisi sanoi, että voi viedä meidät poliisiasemalle, vaikka emme sinänsä ajatelleet että voisimme asioida siellä keskellä yötä. Autoon istuttuamme huomasimme, että tällä ”poliisilla” ei ollut virka-asua vaan musta huppari ja farkut. Arvoimme matkan aikana, että olisiko vain parempi pyytää tätä kovin erikoista poliisimiestä pysähtymään ja palata turvallisesti hotellille. Matka oli kuitenkin niin lyhyt, että huomasimme pian olevamme poliisiaseman edessä (sori äiti).

Siviiliasuinen poliisimies huuteli hetken pimeän näköiselle asemalle, ja kohta ulos ilmestyikin viisi virka-asuista poliisia. He ohjasivat meidät pieneen huoneeseen, jossa istuimme kaikki saman pöydän ympärillä. Alkoi jälleen yksi google translator-keskustelu, jossa selitimme heille tilanteen. Olimme ottaneet bussin rekisterikilvestä kuvan, joten pienen selvittämisen jälkeen he ilmeisesti saivat kuskin puhelinnumeron selville. Tällä kertaa, poliisien soittaessa, kuski ilmeisesti suostuikin tulemaan bussiasemalle. Lähdimme siis kolmen poliisin kanssa ajamaan poliisiautolla valot vilkkuen kohti bussiasemaa. Kaiken sen huolen keskellä tilanne oli niin erikoinen, että kikattelimme hysteerisenä koko matkan ajan. Loppujen lopuksi pääsimme bussiin ja passi löytyikin bussin lattialta. Siinä vaiheessa olisi ollutkin aika noloa, jos passia ei olisi löytynyt.. :D

Saatuamme passin poliisit ajoivat meidät vielä hotellille, saattoivat meidät respaan asti ja ottivat kuvan kadonneesta passista. Näiden muodollisuuksien jälkeen he kysyivät vielä, jos voisimme ottaa kuvan heidän kanssaan. Ehkä vielä joku päivä julkaisen senkin kuvan tänne. Tapahtumarikkaan passin metsästyksen jälkeen, noin klo 1.30, kävimme hakemassa kaljat lähiravintolasta, joka oli jo menossa kiinni. Istuimme hotellin portaille katselemaan nuoria kiinalaisia, jotka hoipertelivat laskuhumalassa baareista kotiin.

Tällä kertaa tuli vähän pidempi kertomus. Tässä oli reissupäivät 1 ja 2, neljä vielä jäljellä!

Kommentit

Suositut tekstit